perjantai 23. syyskuuta 2011

Istuntaa ja temmon hakua laukassa.

Pitkästä aikaa päivittelyä tänne. Sadekuuroista huolimatta ratsastusreissu, tällä kertaa paikkana maneesi. Ravissa ja käynnissä alkuverryyttelyä, ratsuna oli yllättäen Helvi. 


Laukan alkunostoina oli tamma jo virkeä, mutta hieman piti tahtia hakea, ennenkuin laukka pyöri. Tarkoitus oli oppia istumaan laukassa, ilman jalustimia ja niiden kanssa. Ensin siis nostoja, tamma oli tosiaan hyvin hereillä ja  nosti melko hyvin. Pienen verryyttelyn jälkeen ravityöskentelyä, lähinnä käännöksiä ja siirtymiä.

Laukat ilman jalustimia olivat melkoisia kokemuksia, mm. Helvin isohkon askeleen vuoksi, mutta pikkuhiljaa vertyessä sekin alkoi sujua. Myös jalustimien kanssa homma kulki, ja loppuvaiheessa tammalla olisi ollut hieman liikaakin vauhtia. Malttoi kyllä rauhoittua lopulta käyntiin asti, ja ihan hiki tuli pintaan reppanalla. :)

Toki tällä 'isommalla' laukkaamisella oli vaikutuksensa, tuntui että tamma nukahtaa alle kotimatkalla & loppukäynneissä. Hyvin onnistunut reissu oli, kiitos helville !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti